Arkkitehti ja muotoilija rojun äärellä
Trash Designin suunnittelema LDS-valaisin on valmistettu kierrätetyistä säilykepurkeista, materiaalihävikkinä saadusta sivuvirtapuusta sekä uudesta sähköjohdosta ja lampusta. Purettavuus on huomioitu liitoksissa. Kuva: Trash Design
Seela Pentikäinen
Millaista on hyödyntää suunnittelutyössä toisten hylkäämää materiaalia eli rojua?
Luomisen hetkellä katse kääntyy herkästi neitseelliseen uuteen aineeseen, mikä ei ympäristökriisien aikana pitäisi olla enää toivottavaa. Arkkitehdit keskittyvät yleensä suurempiin mittakaavoihin, jolloin uusien innovaatioiden ja ajattelutapojen sopeuttaminen ajan haasteisiin on hidasta. Muotoilijat työskentelevät pienemmässä mittakaavassa, ja siten alan kehittäminen saattaa olla ketterämpää. Toisaalta muotoilun kentällä ratkaisujen täytyy usein olla skaalattavissa.
Arkkitehti Seela Pentikäinen tapasi arkkitehti Satu Ratisen ja muotoilija Isa Kukkapuro-Enbomin, joille kertaalleen käytetyn materiaalin hyödyntäminen on tuttua. Millaisia haasteita, mahdollisuuksia, ennakkoluuloja ja intohimoja eri mittakaavoissa toimivat suunnittelijat kohtaavat työssään pyrkiessään hyödyntämään toisten hylkäämää materiaalia eli rojua, roskaa, tähdettä tai jätettä? Löytyykö alojen väliltä samankaltaisuuksia, ja voisivatko suunnittelijat oppia toisiltaan?
SATU RATINEN työskentelee kiertotalouden periaatteita kunnioittavan pientaloarkkitehtuurin parissa Arkkitehtitoimisto Skammissa. Yhdessä puolisonsa Markku Sonnisen kanssa he ovat käyttäneet omassa talossaan sekä asiakasprojekteissa purettuja rakennusosia ja erilaista tähdemateriaalia.
ISA KUKKAPURO-ENBOM on perustanut vuonna 2007 yhdessä Henrik Enbomin kanssa Trash Design-muotoiluyhteisön, joka käyttää hukkamateriaalia sisustusprojekteissa ja kalustesuunnittelussa. Isa on myös Studio Kukkapuron Ystävät ry:n perustajajäsen.
SEELA PENTIKÄINEN on arkkitehti, joka työskentelee pientalosuunnittelun parissa. Osana You Tell Me -kollektiivia hän tutkii vaihtoehtoisia tapoja toimia arkkitehtia ympärisökriisien aikana, keväällä 2024 laatien Stansvikin metsän vaihtoehtokaavaa.
Seela Pentikäinen
Miten olette hyödyntäneet toisten hylkäämää materiaalia työssänne?
Satu Ratinen
Asiakkaamme ovat halunneet käyttää joissakin omakotitalohankkeissa purettuja tiiliä, navetan kiviä tai vanhoja ovia. Vuosien varrella olemme rakennuttaneet myyntiin neljä omakotitaloa, joissa emme ole rohjenneet käyttää purkumateriaalia, mutta tähdemateriaaleja on hyödynnetty esimerkiksi tekemällä betoniset pihalaatat valuista ylijääneistä massoista. Asiakkaiden tonteilta puretaan valitettavan usein vanhoja rakennuksia. Muutamasta kohteesta on saatu talteen esimerkiksi kiintokalusteita, joista osa pääsi käyttöön uuden toimitilamme remontissa.
Isa Kukkapuro-Enbom
Me Trash Designissa pyrimme käyttämään materiaaleja uudelleen ilman niiden muuttamista kuiduksi tai muuksi materiaaliksi. Puhumme siitä, miten voimme käyttää esimerkiksi kiintokalusteita osana uutta arkkitehtuuria tai sisustusta säilyttäen samalla niiden historiallisen DNA:n.
Materiaalien käyttöön liittyy myös emotionaalinen ulottuvuus. Esimerkiksi asiakkaan toiveen mukaisen pöydän valmistaminen vanhoista esineistä on hyvin sympaattista, koska se mahdollistaa ihmisten vuorovaikutuksen esineidensä kanssa. Tuotteita ei ole tehty sarjatuotantoon, vaikka joitain materiaaleja, kuten LDS Light der Stiftung -valaisimessa käyttämiämme tomaattisäilykepurkkeja, onkin loputtomasti saatavilla.
Pentikäinen
Valmistuin arkkitehdiksi viime syksynä, ja opintojeni aikana törmäsin usein ajatukseen, että kaunis ja toimiva rakennus olisi automaattisesti myös ekologisesti kestävä. Siitä, mitä rakennuksille tapahtuu niiden saapuessa elinkaarensa päähän, ei varsinkaan opintojen alkutaipaleella ollut juurikaan puhetta. Viime aikoina on painotettu enemmän sitä, että rakennusalalla tulisi jo suunnitteluvaiheessa huomioida myös rakennuksen purettavuus. Kun siirryttiin käsityönä valmistetuista rakennuksista teolliseen tuotantoon, kävi nurinkurisesti niin, että rakennusten korjattavuus, purettavuus ja uusiokäyttö vaikeutuivat, eikä rakennusmateriaalin uusiokäyttöön teollisesti tuotetussa rakennuskannassa ole juurikaan olemassa olevia käytäntöjä.
Ratinen
Arkkitehdilla, joka haluaisi käyttää ylijäämämateriaalia rakentamisessa, riittää haasteita tilaajan ja maksajan vakuuttamisessa, tyyppihyväksynnöissä tai vastuukysymyksissä. Sanoisin silti, että yksi iso kynnyskysymys on ammattikunnan oma asenne. Professori Matti Kuittinen on puhunut kehopositiivisuusajattelun siirtämisestä rakennuksiin. Iloitsen siitä ja jatkan käyttämällä sanaa armollisuus. Olisi hyvä, että antaisimme mahdollisuuden arkisemmillekin rakennusosille, joista ehkä puuttuu design-tarra tai muu status. Meidän tulisi hyväksyä, että kierrätystavarasta ei tule välttämättä aivan yksiväristä tai tasalaatuista eikä kaikki näytä täysin uudelta.
Mielellään itsekin valitsen käytetyssä laatua, vaikkapa massiivipuuta lastulevyn sijaan. Mietin silti usein, onko korkeakoulututkinto muokannut makuani liian kriittiseksi ja merkitseekö visuaalisuus liikaa. Osaanko ottaa huomioon sen materiaalisen arvon, joka kaikkiin oleviin esineisiin on ladattuna? Ehkä meillä suunnittelijoilla on myös sellainen turha ennakkoluulo, että vanhojen rakennusosien käyttö johtaisi väistämättä vaihtoehtoravintolahenkiseen kirpparisisustukseen.
Pentikäinen
Tilanne haastaa myös suunnittelijan egoa: toteutanko omaa visiotani vai olenko valmis kuuntelemaan sitä, mitä tavara tahtoo olla? Tarvitaan monesti myös hyvää onnea, että sopivaa tavaraa sattuu “tippumaan syliin”. Oletteko löytäneet keinoja purkaa suunnitteluprosessin aikataulun ja tarvittavien materiaalien kohtaanto-ongelmaa?
Kukkapuro-Enbom
Verkostoituminen on äärimmäisen tärkeää. Koko ajan pitää olla hoksottimet auki. Kerran eräs keittiöfirma kysyi, olisiko meillä mitään käyttöä isolle määrälle bambulevyjä, jotka olivat osoittautuneet niin epätasalaatuisiksi, että asiakkaat eivät hyväksyneet niitä. Teimme levyistä Kellohalli-ravintolaan suuret pöydät. Suunnittelijalla täytyy olla joustava mielenlaatu, jotta pystyy nopeasti kehittämään oudosta materiaalista toimivan kokonaisuuden.
Teimme myös yhden projektin tekstiilialan yritys Lennolin kanssa. He olivat saaneet käyttöönsä PET-pulloista tehtyä kierrätysrouhetta, jolla he täyttivät muun muassa julkisten tilojen tuolinpäällisiä ja patjoja. Meille oli tulossa silloin kymmenen puolalaista design-opiskelijaa työpajaan toimipaikkaamme maaseudulle. Majoitustarpeeseen kehittyi trash-patja, jota käytettiin seuraavissakin kohteissa. Esimerkiksi yhteen toimistoon tehtiin kuormalavoista sohva, jonka pehmusteina käytettiin näitä patjoja.
Ratinen
Tuo on hauska kombinaatio. Kuormalavasta jokainen tajuaa, että se on käytetty, mutta patjasta ei kukaan voinut päätellä, että se on tehty roskasta.
Kukkapuro-Enbom
On tärkeää huomata, että trendit vaikuttavat tosi paljon, ja kuormalavat olivat sen ajan trendi. Saimme lavoja naapurista kuormalavoja välittävältä yritykseltä. Niitä lähtee satoja tuhansia päivässä polttolaitokseen, ja saimme tästä sivuvirtana niitä niin paljon kuin halusimme.
Ratinen
Muistan myös kiinnostavan keskustelun rakentamisen kiertotalouden kurssilta toissa syksynä. Siellä mietittiin, että mitä tapahtuu, jos me aiheesta innostuneet arkkitehdit alamme nähdä käyttökelpoiset rakennukset vain purkumateriaalipankkeina. Kokonaisen rakennuksen purkamista ei pitäisi oikeuttaa sillä, että siitä saadaan materiaalia toisaalle.
Pentikäinen
Englanniksi purkumateriaalin käsittelyn voi kätevästi ilmaista sanoilla upcycle, recycle ja downcycle. Miten olette huomioineet näitä materiaalin uusiokäytön eri asteita suunnittelussanne?
Ratinen
Rakensimme toimistolle kollaasikaapin, johon keräsimme kierrätyskeskuksista vanhoja kalusteita. Siinä oli vähällä käydä hullusti, kun silmä tietysti kiinnittyi upeisiin tiikkisiin laatikostoihin ja lokerikkoihin. Onneksi sellaisilla on käytettynäkin rahallinen arvo ja sitä kautta tajusimme, että eivät ne halua tulla vielä kohdelluksi materiaalina, niillä on arvo itsessään. Keräsimme sitten sellaisia kalusteita, jotka eivät esimerkiksi pintavikojen takia olleet enää käytössä, ja kaappi saatiin kokoon.
Kukkapuro-Enbom
Olemme Trash Designissä pitäneet mukana myös antiikkia, erityisesti sellaista, joka ei ole enää sellaisenaan arvokasta mutta joka on tehty laadukkaista materiaaleista. Monet kalusteet on tehty niin tiheästä ja kovasta puulajista, että sellaista ei tänä päivänä enää saa. Olemme surutta muuttaneet kalusteiden ulkonäköä päällystämällä ja maalaamalla tai hyödyntämällä itse materiaalia. Eihän voida edellyttää, että kaikkien pitäisi hyväksyä 1800-luvun visuaalinen ilme kotiinsa, jos koti muuten on huippumoderni.
Ratinen
Nykyisin moni sisustaja esittelee onnellisena vanhoja suvussa kulkeneita kalusteita, kirpparilöytöjä ja jätelavojen aarteita. Myös korjauskohteissa on ilahduttavan tavallista käyttää käytettyjä rakennusosia. Itse haaveilen siitä päivästä, jolloin avaan Oikotien myytävien pientalojen sivut ja siellä esitellään kaupallisessa tarkoituksessa rakennettuja uudisrakennuksia, joissa kerrotaan käytetyn purettuja rakennusosia tai toisten hankkeiden ylijäämämateriaaleja.
Yksi ilmiselvä este kierrätysmateriaalin käyttämiselle rakentamisessa on ammattimaisesti toimivien hankintakanavien puute. Näkisin, että esimerkiksi jalopuisille välioville olisi enemmän kysyntää kuin on tarjontaa. Toisaalta grynderiasiakkaani harmittelevat, että heillä ei ole paikkaa, johon voisivat viedä uusien rakennusmateriaalien tähteet. Toiminta pitäisi järjestää sujuvaksi esimerkiksi jäteasemien yhteyteen.
Kukkapuro-Enbom
Meilläkin on ollut tapauksia, joissa etsimme 1960-luvun asuntoon aikakauden ovia siinä onnistumatta. Laajat verkostot auttavat löytämään materiaaleja oikea-aikaisesti. Teemme yhteistyötä Sirpa Rivinojan Risain-yrityksen kanssa tunnistaaksemme ja hankkiaksemme Risainille Yrjö Kukkapuron suunnittelemia huonekaluja ja kokonaisia sisustuksia, joiden nähdään tulleen käyttöikänsä päähän. Yksi tällainen kohde oli Helsingin Postitalo. Alkuperäisestä sisustuksesta oltiin luopumassa ja Risainin oli tarkoitus myydä kalusteet eteenpäin. Kun Postitalon omistavan Ilmarisen edustaja kuuli tästä, he peruuttivat diilin. Se oli tavallaan pettymys mutta samalla opettavainen kokemus. On mielenkiintoista, miten yritys voi valaistua hetkessä, kun he tiedostavat, että heillä on tunnetun kalustemuotoilijan tuoli. Esineistä tulikin hetkessä arvokkaita.
Aiemmin mainitsemassani bambulevytapauksessa kävi myös vastaavasti. Henrik antoi Puustellille idean tehdä levyistä keittiön ostajille bonuksena leikkuulautoja. Siihen tyrehtyi meidän materiaalivirtamme.
Ratinen
Näiden esimerkkien perusteella rakentamisen kiertotalouden ei pitäisi olla lainkaan vaikeaa!
Pentikäinen
Omissa opinnoissa parhaita kursseja olivat mielestäni sellaiset, jossa tuli hyödyntää jo olemassa olevaa rakennuskantaa ja keksiä sille uusia käyttötarkoituksia. Asetelma loi suunnittelulle puitteet ja asetti monitahoisempia haasteita kuin tyhjälle tontille suunnittelu. Oletko Isa huomannut inspiraatiossa eroa silloin, kun käytät jotain olemassa olevaa materiaalia? Tai miten tämä näkyy teidän opiskelijoissanne?
Kukkapuro-Enbom
Tyhjiöön suunnittelu ei ole hyvä tehtävänanto. Ihminen on haptinen olento, joka innostuu kokemastaan ja näkemästään. Toki on mahdollista, että joku suunnittelija innostuu tyhjiöön suunnittelusta, mutta tällainen lähestymistapa edellyttää melkoista egosentrismiä, jos haluaa toteuttaa oman visionsa vain omasta päästään käsin.
Pentikäinen
Eiköhän tuollainen ole mennyt jo muodista. Tai ainakin toivon niin.
Kukkapuro-Enbom
Olen yrittänyt löytää toiminnallemme jotain ajatuksellista tukea. Michael Thompsonin kirja Rubbish Philosophy, Creation and Distruction of Value ilmestyi jo vuonna 1979 mutta on todella ajankohtainen. Se esittää, miten tiettyjen materiaalien arvo alkaa nollaan laskettuaan jälleen nousta jopa mittaamattoman arvokkaaksi.
Henrikin kanssa olemme pyrkineet siihen, että esineen alkuperä ei näkyisi. Sehän on ihan sama, onko jokin pöytä ostettu kierrätyspisteestä vai ei, jos se on vain hemmetin kiva ja toimiva pöytä. Ihmisten tulisi valita vain esineitä, joista he pitävät. Inhoan niitä labeleita, jotka sanovat ”Olen kierrätetty”. Ne tulisi korvata: ”Olen mukava ja hyödyllinen esine, tarvitsetko minua?” Tämä pätee moneen asiaan ympäristössämme. Meillä on kotona seinällä kaksi taideteosta. Toinen on Kain Tapperin reliefi, toinen on löydetty roskalavalta. Kukaan ei kyseenalaista tätä, ellei sitä kerrota.
Tällä hetkellä kiinnostavaa on, kun isot kalustevalmistajat, kuten Vitra, puhuvat siitä, miten he pystyisivät ottamaan kaupallisen siivun käytetyn tavaran markkinasta. Ajattelen, että muutos ei voi lähteä ruohonjuuresta, vaan sen täytyy lähteä isoista instituutioista ylhäältä alaspäin. Muutos pitäisi tarjota ihmisille haluttavana ja helppona.
Pentikäinen
Te molemmat toimitte ruohonjuuritasolla, ja se on vaatinut tietoisen valinnan, vaivannäköä ja uudenlaista luovuutta. Ruohonjuuritason merkitys voi piillä siinä, että haastetaan instituutioita toimimaan eri tavalla, vaikka tietysti enää tällainen toiminta ei voi perustua pelkästään vapaaehtoisuuteen ja silloin esimerkiksi lainsäädännön merkitys korostuu.
Arkkitehdeilla ja suunnittelijoilla on kyky nähdä ja luoda arvoa siellä, missä muut eivät vielä sitä näe. Suunnittelijan rooli voisi olla sellaisen uudenlaisen estetiikan ja arkkitehtuurin ihanteen luominen, johon materiaalin uusiokäyttö sopii. Lopputulos voikin olla parempi kuin se, mihin ollaan nyt totuttu.
Ratinen
Me arkkitehdit voisimme miettiä, miten suunnitella ympäristöä, joka herättää tunteita ja muistoja. Esimerkiksi Trash Designin LDS-lamppu saa hymyn huulille. Osaisimmeko tavoitella rakennuksissa jotain samaa? Vanhan materiaalin läsnäolo saattaa synnyttää surumielisiäkin tunteita, mutta myös kokemuksen siitä, että me ja ympäristömme olemme osa sukupolvien ketjua. ↙